Riittääkö digitaalisessa taloudessa työtä ja toimeentuloa?

Digitaalisen talouden pitkän aikavälin työllisyysennusteet ovat väistämättä spekulatiivisia, mutta työmarkkinoiden epävarmuuden lisääntymiseen sekä teknologiseen työttömyyteen vähintään lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä on tarkoituksenmukaista varautua.

into_uusi_tyovaki_markkinointikansi

Työelämän muutoksesta ja muuttumattomuudesta väitellään kiivaasti työelämän tutkimuksen piirissä. Viimeisin lisäys tähän keskusteluun on Veera Nuutisen toimittama Uusi työväki – Työ ja yrittäjyys prekarisoituvan palkkatyön yhteiskunnassa -artikkelikokoelma. Kirjan artikkelit eivät maalaa kuvaa työelämän täydellisestä muutoksesta, vaan pikemminkin tuovat esille ilmiöitä, jotka laajentavat työelämän muutoksen tarkastelua määräaikaisten työsuhteiden määrällisen mittauksen ulkopuolelle.

Työelämän tutkijoiden näkemykset työelämän muutoksesta ovat polarisoituneet. Keskustelua digitaalisen talouden odotettavissa olevista vaikutuksista työelämään voi pitää kuitenkin tätäkin jakaantuneempana.

Luotettavien pitkän aikavälin arvioiden tekeminen on väistämättä mahdotonta, sillä teknologisten mahdollisuuksien lisäksi tuotantorakenteen murrokseen vaikuttavat niin poliittiset (esim. puolueet, ammattiliitot, kansalaisyhteiskunta), sosiaaliset (esim. hoivan etiikka) kuin taloudellisetkin (investointien kannattavuus) tekijät.

Pitkän aikavälin työllisyysennusteet ovat spekulatiivisia, mutta teknologinen kehitys ja historian näyttö puhuvat sen puolesta, että työmarkkinoiden epävarmistumiseen sekä teknologisen työttömyyden lisääntymiseen vähintään lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä on perusteltua varautua. Tämä on pääväitteeni Uusi työväki -artikkelikokoelman artikkelissani Riittääkö digitaalisessa taloudessa työtä ja toimeentuloa? Teknologiamurros ja tulevaisuuden työllisyysratkaisut.

Onko digitaalinen talous ihmiskasvoista?

Digitaalista taloutta käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa ja asiantuntijakeskustelussa on hahmotettavissa kaksi ideaalityyppistä koulukuntaa sen mukaan, kuinka digitaalisten teknologioiden ja tekoälyn nähdään vaikuttavan työllisyyteen.

Toinen koulukunnista korostaa digitaalisen vallankumouksen poikkeavuutta suhteessa aikaisempiin teollisiin vallankumouksiin. Digitaalisten teknologioiden ja tekoälyn eksponentiaalisen kehityksen katsotaan mahdollistavan yhä monimutkaisempien manuaalisten ja tietotyötehtävien automatisoinnin, mistä syystä työvoima ei pysty enää entiseen tapaan sopeutumaan koulutuksen avulla. Mikäli osa syrjäytetystä työvoimasta pystyisikin kouluttautumaan uusiin työtehtäviin, eksponentiaalisesta kehityksestä johtuen yhteistyön koneiden kanssa katsotaan jäävän väliaikaiseksi.

Tämän This time is different -koulukunnan puheenvuoroissa korostetaan usein myös sitä, että digitaalisen talouden yritykset eivät yksinkertaisesti työllistä yhtä laajalti kuin teollisen yhteiskunnan tehdashallit. Suoranaisen automaation lisäksi myös digitaalisten alustojen kautta organisoitavan työn uskotaan vaikuttavan siihen, että tuotanto tukeutuu nykyistä enemmän keikkatöihin ja tuotannon digitaalinen optimointi vähentää näin ollen työvoimaan kohdistuvaa kysyntää.

Teknologiamurroksen pitkän aikavälin myönteisiä työllisyysvaikutuksia korostava koulukunta katsoo usein, että historian näyttö on paras todiste siitä, että teknologian työvoimaa syrjäyttävien vaikutusten lisäksi teknologialla on aina myös kapitalisaatiovaikutus, joka lisää työvoiman kysyntää. Tuottavuuden kasvu laskee kuluttajahintoja, jolloin kuluttajat voivat lisätä kulutustaan toisiin hyödykkeisiin. Uudet teknologiat johtavat myös innovaatiopohjaisten sektoreiden kasvuun. Nämä kaksi tekijää yhdessä lisäävät työvoiman kysyntää.

Historiallisen näytön lisäksi usein muistetaan mainita myös lukuisat väärät profeetat, jotka ovat ennustaneet työn loppua viimeisen kahdensadan vuoden aikana. This time is no different -koulukunta korostaa sitä, että työpaikkojen katoamisen sijaan yhteistyö koneiden kanssa lisääntyy ja työ organisoituu uudelleen.

Tarkasteltaessa työpaikkojen automaatioriskiä myös metodologisilla valinnoilla on oma vaikutuksensa siihen, millaisia ennusteita saadaan aikaiseksi. Tarkasteltaessa eri ammattien keskimääräisten työtehtävien automaatiomahdollisuutta teknologisella tasolla päästään hyvinkin korkeisiin automaatioriskiarvioihin. Mikäli tarkasteluun kuitenkin otetaan ihmisten itsensä raportoimat työtehtävät, huomataan, että itse asiassa hyvin monien ihmisten töihin liittyy työtehtäviä, joiden automatisoiminen on hankalaa.

Maltillinen digitaalisen talouden skenaario mahdollistaa joustavan varautumisen tulevaan

On selvää, että teknologialla on kapitalisaatiovaikutus ja että yhteistyö koneiden kanssa epäilemättä lisääntyy tulevaisuudessa. Otettaessa kuitenkin huomioon, että monet työllistävät alat, oppikirjaesimerkkinä kuljetus- ja logistiikka-ala, voivat kokea lähitulevaisuudessa voimakkaan automaatioaallon, työmarkkinoiden epävarmistuminen sekä teknologisen työttömyyden lisääntyminen vähintäänkin lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä vaikuttaa ilmeiseltä. Alustataloudella on todennäköisesti myös oma vaikutuksensa ihmistyön kysynnän kehittymiseen jatkossa.

Maltillinen skenaario lähtee liikkeelle siitä, että politiikkatoimenpiteitä hahmoteltaessa tunnustetaan työmarkkinoiden epävarmistuminen sekä teknologisen työttömyyden lisääntyminen vähintään lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Historiallinen evidenssi puhuu sen puolesta, että lyhyen ja keskipitkän aikavälin teknologisen työttömyyden kielteisiä taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia ei tulisi vähätellä.

Maltilliseen skenaarioon tukeutuminen tarkoittaa kuitenkin ennen muuta sitä, että toteutettavat politiikkatoimenpiteet ovat joustavia. Politiikkatoimenpiteiden ollessa joustavia mahdollisuutta pitkän aikavälin kielteisiin työllisyysvaikutuksiin ei tarvitse sulkea kategorisesti pois. Maltillinen skenaario pakottaa kysymään, kuinka taataan makrotalouden vakauden kannalta riittävä kulutuskysyntä ja työmarkkinoiden joustava toiminta tavalla, joka estää köyhyyden ja eriarvoisuuden lisääntymisen. Sosiaaliturvan tasolla tämä tarkoittaa sitä, että sosiaaliturva mahdollistaa jatkossa kitkattoman liikkumisen työllisyyden, työttömyyden ja kouluttautumisen välillä sekä vastaa toisaalta nykyisiin ja odotettavissa oleviin ongelmiin, kuten byrokratialoukkuihin.

Tulevaisuuden työllisyysratkaisut

Käsittelen artikkelini toisessa osassa erityisesti kansainvälisessä keskustelussa esiin nousseita ideoita digitaalisen talouden työllisyyspolitiikaksi. Esitän, että työllisyyspolitiikkaa voidaan lähestyä digitaalisessa taloudessa kahdesta näkökulmasta: ensimmäinen vaihtoehto on hahmottaa uudistuksia, joilla varmistetaan makrotalouden kannalta riittävä kulutuskysyntä sosiaalisesti kestävällä tavalla. Toinen vaihtoehto lähtee oletuksesta, että tuottavuuden kasvu voidaan valjastaa kokonaan uudenlaisen työllisyysparadigman hahmottamiseen.

Perustulokeskustelun kansainvälisen renessanssin taustalta löytyy erityisesti digitaalisen talouden työllisyysvaikutusten ympärillä käyty keskustelu. Perustulo on nähty keskeisimpänä politiikkatoimenpiteenä erityisesti teknologiamurroksen poikkeuksellisuutta korostavissa puheenvuoroissa. Esitän artikkelissa, että perustulo ei ole ongelmaton ehdotus edes digitaalisen talouden viitekehyksessä ja että se ei ole poliittisesti toteuttamiskelpoinen nykyisen työvoiman tarjontaa korostavan työllisyysparadigman viitekehyksessä.

Perustulon lisäksi arvioin, onko koulutus hävinnyt kilpajuoksun teknologista kehitystä vastaan vai tarjoaako se edelleen keskeisen tavan lisätä työvoiman sopeutumista tuotantorakenteen muuttuessa. Pitkän aikavälin myönteisiin vaikutuksiin uskovien kommentoijien keskuudessa koulutus nähdään edelleen tärkeimpänä työllisyystoimenpiteenä. Väitän, että pitkän aikavälin työllisyysvaikutuksista riippumatta, koulutusinvestointien ei voi katsoa valuvan hukkaan taloudessa, joka on entistä tietointensiivisempi.

Erityisesti jälkikeynesiläiset tutkijat ovat nähneet, että perustulon sijaan digitaalisessa taloudessa tulisi ottaa käyttöön työtakuujärjestelmä, jossa työttömille taattaisiin heidän oman osaamisensa perusteella julkisia työpaikkoja yhteiskunnallisesti määritellyllä minimipalkalla. Artikkelissa käsitelläänkin myös aktiivista finanssipolitiikkaa ja työtakuuohjelmia sen osana yhtenä esillä olleena työllisyysratkaisuna.

Työajan lyhentämisestä, työn jakamisesta sekä tarpeesta laajentaa työn käsitettä on keskusteltu vuosikymmenten ajan myös teknologisen kehityksen viitekehyksessä. Usein ehdotuksiin on yhdistetty perustulon toteuttaminen. Keskustelu palkkatyön tasaisemmasta jakamisesta ja työn käsitteen laajentamisesta on lisääntynyt jälleen digitaalisen talouden yhteydessä. On selvää, että nykyisen työllisyysparadigman sisällä ehdotukset eivät ole poliittisesti mahdollisia. Arvioinkin artikkelissa, millaisia reunaehtoja kokonaan uudenlaisen työllisyysparadigman hahmottamiseen liittyy.

Lopuksi

En esitä artikkelissani valmista digitaalisen talouden poliittista ohjelmaa, vaan haluan pikemminkin kannustaa pohtimaan, millaisia yhteiskunnallisia tavoitteita on mielekästä asettaa, mikäli digitaaliset teknologiat ja tekoäly mahdollistavat ihmisten inhimillisten tarpeiden tyydyttämisen nykyistä vähemmällä ihmistyöllä. Mikäli digitaalinen vallankumous lunastaa lupauksensa tuottavuuskasvusta, poliittista mielikuvitusta on mahdollista laajentaa nykyisestä niukkuuden paradigmasta. Teknologiamurros asettaa haasteen erityisesti poliittiselle ja ammatilliselle työväenliikkeelle, sillä perinteisen palkkatyöläisen normi vaikuttaisi horjuvan entisestään digitaalisessa taloudessa.